sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Sunburn - Helokämmekän aurinkovaurio




Voi, kyllä nyt harmittaa! Kesäkuumalla on tullut grillattua niin ruokaa kuin vähän itseäänkin, mutta orkideoitani minun ei ollut missään vaiheessa tarkoitus grillata! 

Kuitenkin Coelogyne Celebensis koki kovia kun siirsin sen ulos "nauttimaan" sateesta, lämpöisitä öistä ja niin, valosta! Luulin että suurimman osan päivästä varjoisa seinusta olisi sille sopiva paikka, mutta en tullut ottaneeksi huomioon aamupäivän aurinkoa. Vajaan viikon kerkesi kasvini olemaan ko. seinustalla ja näytti ihan hyvältä kunnes perjantaina olin lentää selälleni kun kävin kasveja kastelemaan. Tämmöiseksi ruskeaksi oli Celebensis mennyt päivässä! Tai paremminkin yhdessä aamupäivässä. 

En selkeästikään ollut ottanut huomioon kasvini luontaista elinympäristöä. Sulawesin saarella, Indonesiassa, hyvin trooppisissa olosuhteissa se kasvaa epifyyttinä ja saa luonnostaan kaiken valonsa puiden lehvästön läpi siivilöitynä ja näyttää omaavan hyvin valonherkät lehdet. Nyt paahteinen aamuaurinko oli osunut sen ohuisiin lehtiin polttaen ne karrelle. Tämä oli mielestäni yksi kauneimmista orkideoistani ja nyt joudun typistämään sen aivan muotopuoleksi. Onneksi seinustan puoleiset lehdet ovat säästyneet. Ei voi muuta sanoa kuin että kokemus opettaa. Enpä tee tätä virhettä toiste!

-

During the hot summer days I've managed to burn some barbeque food, a bit of myself but I tried to be careful and not burn my orchids! Nevertheless this is what happened. One would never think that here in the very northest part of Europe the sun could do such damage.

I moved some of my orchids outside to the garden a week ago to a shady wall side and thought that it's a great place also for my Coelogyne Celebensis. Unfortunately I hadn't been careful enough in choosing the site so my beautiful Coelogyne got some severe sunburn from the first morning rays that beamed from the cloudless sky. Ouch!


Miltei puolet lehdistä pääsivät kärähtämään

Miedompaa vioitusta taaemman lehden sisäpinnalla

4 kommenttia:

  1. Voi ei :( Tuo harmittaa aina! Onneksi tuossa näyttäisi vain nuo kaksi kärähtäneen pahimmin ja kauniitakin lehtiä jäi jäljelle.

    Minäkin onnistuin polttamaan kahden kattleijan lehtiä vietyäni ne ulkoilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötätunnosta. Aurinko on niin arvaamattoman polttava.
      Leikkasin pois vain nuo kaksi pahiten ruskettunutta.
      Miten sinun kattleijat selvisivät? Suojasiko lehden paksuus niitä pahimmalta vai jouduitko leikkuuhommiin?

      Poista
  2. Autss :x Onneksi ei ihan karrelle palanut. Mulla taas sarrat ja kärpäsloukut olisivat mieluusti 18 tuntia porottavassa suorassa auringonvalossa. Valitettavasti noita pilviä on aina sen verran taivaalla, etteivät aina saa kiintiötään täyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Wune! :) Aikamoista porotusta kestävät nuo lihansyöjät. :)

      Poista